6 keinoa kasvattaa omaa yritystä tehokkaasti

Kukaan tuskin perustaa yritystä siksi, että sen toiminta jää pieneksi – lähes olemattomaksi. Varmasti jokaisella yrittäjällä on tavoitteena kasvattaa niin liikevaihtoa, myyntiä, omia tuloja kuin koko liiketoimintaa.

Ei ole olemassa yhtä varmaa tapaa tai keinoa, joka toimii jokaiselle pienyrityksen omistajalle. Mutta on olemassa muutamia olennaisia strategioita, joiden avulla omalle yritykselle antaa parhaimmat mahdollisuudet kasvaa.

Kun yritystä haluaa lähteä kasvattamaan johdonmukaisesti ja päättäväisesti, voi siihen helposti kulua useita tunteja päivässä. Vaikka työnteko kannattaa ja palkitaan myöhemmin, täytyy välillä muistaa myös levätä.

Kierrätysvapaat bonukset toimivat hyvänä viihteenä rentoutumishetkiin, sillä ne tarjoavat lähes riskittömän tavan kotiuttaa voittoja kasinosivustoilta.

Lähdetäänpäs seuraavaksi katsomaan tarkemmin, millä keinoilla yrityksen voi saada tehokkaasti kasvuun!

6 keinoa yrityksen kasvattamiseen

1) Tee tutkimusta

Kun haluat kasvattaa yritystäsi tehokkaalla tavalla, sinun on tehtävä markkinatutkimusta. Näin voit ymmärtää paremmin nykyisiä asiakkaitasi, mutta myös potentiaalisia sellaisia. On tärkeää saada käsitys omasta kohdemarkkinasta ja tietää sen tarpeet. Näin näet, miten yrityksesi voi kasvaa ja kehittyä näihin tarpeisiin vastaamista varten.

Älä unohda myös tutkia kilpailijoitasi. Heidän vahvuuksiensa sekä heikkouksiensa tietäminen ja ymmärtäminen voi auttaa tekemään päätöksiä sen suhteen, miten ja mihin suuntaan yritystä kannattaa lähteä kasvattamaan.

2) Rakenna myyntiputki

Myyntiputkesi voi auttaa nostamaan liiketoimintasi ihan uudelle tasolle. Ajattele myyntiputkea asiakkaan matkana. Kun he alun perin saapuvat yritykseesi tai sen nettisivuille, he ovat putken yläpäässä.

Kun he ostavat jotain tai kirjautuvat esimerkiksi palveluun, he ovat menneet suppilon läpi.

Sinun tehtäväsi on keksiä erilaisia tapoja ja keinoja, joiden avulla ihmiset saadaan siirtymään tuon myyntiputken läpi mahdollista myyntiä varten. Tämä voi sisältää esimerkiksi alennuksen tarjoamisen, yhteystietojen saamisen ja erilaisten yritystä koskevien päivitysten lähettämisen.

3) Osallistu tapahtumiin, joissa voi verkostoitua

Brändin näkyvyyden lisääminen voi auttaa sinua houkuttelemaan paikalle uusia asiakkaita ja samalla kasvattamaan liiketoimintaasi. Hyvä keino tähän on tapahtumiin osallistuminen, joissa voi verkostoitua. Älä pelkää osallistua vähintään muutamiin sellaisiin, koska niiden avulla voit saada hyvin yrityksesi esille.

Voit osallistua tällaisiin tapahtumiin muutamalla eri tavalla:

  • Tapaamalla ja tutustumalla muihin yrittäjiin.
  • Pystyttämällä ständin yrityksesi mainostamiseksi.
  • Puhumalla alan asiantuntijana.

4) Monipuolista tuote- tai palvelutarjontaasi

Olet onnistunut myymään päätuotteesi tai -palvelusi asiakkaille. Todennäköisesti juuri sen myyminen sai sinut ajattelemaan yrityksen toiminnan laajentamista. Uusilla palveluilla ja tuotteilla yritykselle voidaan saada vielä lisää asiakkaita, mikä taas kasvattaa toimintaa entisestään.

Tämä onnistuu muutamalla eri tavalla:

  1. Uusien tuotteiden tai palvelujen mahdollisuuksien tunnistaminen: Tee markkinatutkimusta nähdäksesi, voitko tarjoa asiakkaillesi jotain uutta.
  2. Erilaisten tapojen löytäminen nykyisten tuotteiden tarjoamiseen: Tämä sisältää esimerkiksi paketit ja tilaukset.

5) Asiakassuhteiden säilyttäminen

Pelkkä uusien asiakkaiden hankkiminen yritykselle ei riitä, vaan nykyisetkin asiakkaat on saatava palaamaan uudestaan. Kun saat säilytettyä paremmin asiakassuhteita, rakennat samalla uskollisten asiakkaiden joukkoa, mikä voi lisätä myyntiä.

Koska uuden asiakkaan hankkiminen maksaa jopa viisi kertaa enemmän kuin nykyisen säilyttäminen, tarkoittaa uskollisiin asiakkaihin keskittyminen sitä, ettei yrityksen tarvitse käyttää rahaa johonkin sellaiseen, missä tuotto ei ole taattu.

Voit lisätä asiakasuskollisuutta esimerkiksi seuraavilla tavoilla:

  • Asiakaspalvelun priorisointi: Jos et kohtele asiakkaitasi oikein, eivät he myöskään halua tukea yritystäsi. Käsittele heidän huolenaiheensa nopeasti ja ystävällisesti, ja tarjoa heille paras mahdollinen kokemus. Näin varmistat, että asiakkaasta tuntuu siltä, että häntä arvostetaan.
  • CRM-työkalun käyttö: CRM-ohjelmistot auttavat yritystäsi hallitsemaan olemassaolevia ja potentiaalisia asiakassuhteita. Niiden avulla voit ylläpitää asiakastietoja ja tunnistaa myyntimahdollisuudet. Voit tallentaa kaikki tiedot yhteen paikkaan, johon sinä ja muut työntekijät pääsevät helposti käsiksi.
  • Kanta-asiakasohjelman luominen: Uskollisuusohjelmat palkitsevat nykyiset asiakkaat siitä, että he tukevat yritystä. Niiden avulla voidaan tosin houkutella paikalle myös uusia asiakkaita, joilla voi olla halu nousta uskolliseen rooliin. Täytyy vain varmistaa, että tarjolla on riittävän hyviä etuja.
  • Sähköpostikampanjan käynnistäminen: Sähköpostikampanjan hyödyntäminen auttaa varmistamaan sen, että pysyt jatkuvasti asiakkaiden mielessä. Se on myös tehokas tapa saada asiakkaat ja mahdolliset asiakkaat kulkemaan aiemmin mainitun myyntiputken läpi.
  • Vuorovaikutus sosiaalisessa mediassa: Asiakkaasi voivat ottaa yhteyttä yrityksessi sosiaalisen median kautta esimerkiksi kysymällä jotain, jakamalla palautetta tai valittamalla. Kun käytät aikaa heille vastaamiseen ja heidän kanssa vuorovaikutukseen, osoittaa se ihmisille sen, että oikeasti arvostat heidän ajatuksiaan ja kokemuksiaan.
  • Pidä lupaukset: Kukaan ei halua tuntea oloaan unohdetuksi. Jos kerrot asiakkalle, että kysyt häneltä lisätietoja tai otat yhteyttä myöhemmin, tee se. Jos et, asiakkaalla tulee mitä todennäköisimmin huono kuva yrityksestäsi ja siitä, miten asiakkaita kohdellaan.

On myös tärkeää muistaa mitata asiakastyytyväisyyttä, koska loppujen lopuksi asiakkaat ovat niitä, jotka ratkaisevat yritystoiminnan kannattavuuden ja kasvun.

6) Harkitse franchising-toimintaa

Franchising eli ketjuyrittäjyys kasvattaa suosiotaan ja sitä myös monet pienyritykset hyödyntävät. Se tarkoittaa, että myyt yrityksesi oikeudet itsenäiselle omistajalle. Tämän jälkeen he avaavat tuon franchising-sopimuksella varustetun yrityksen ja pyörittävät sitä.

Monet yritykset, kuten Starbucks ja McDonald’s, mahdollistavat ketjuyrittämisen. Nämä sopimukset puolestaan mahdollistavat yritykselle sen, että toimipaikkojen (ja sitä kautta toivottavasti myös asiakkaiden) määrä kasvaa, jolloin tulotkin nousevat.

Ennen kuin suostut myymään yrityksesi oikeuksia eteenpäin, sinun on tiedettävä, onko yrityksesti ylipäätään ketjuyrittäjyyskelpoinen. Erityisen hyvin se sopii pikaruokaravintoloille ja kuntosaleille.

Pienyrittäjänä on hyvä pitää mielessä se fakta, että toiminnan kasvattaminen vaatii myös laskelmoitujen riskien ottamista. Ilman riskiä ei tule palkintoa.

Kukaan tuskin perustaa yritystä siksi, että sen toiminta jää pieneksi – lähes olemattomaksi. Varmasti jokaisella yrittäjällä on tavoitteena kasvattaa niin liikevaihtoa, myyntiä, omia tuloja kuin koko liiketoimintaa. Ei ole olemassa yhtä varmaa tapaa tai keinoa, joka toimii jokaiselle pienyrityksen omistajalle. Mutta on olemassa muutamia olennaisia strategioita, joiden avulla omalle yritykselle…